Kategoriat
Vierumäki

Vierumäki ja Tennisliitto yhteistyösopimukseen

Suomen Tennisliitto ja Suomen Urheiluopisto ovat solmineet yhteistyösopimuksen Vierumäen tennistoiminnan kehittämisestä. Tennisliitto lisää valmennus-, koulutus- ja kilpailutoimintaa Vierumäellä.

Vierumäen Suomen Urheiluopisto on jo ennestään ollut Tennisliiton virallinen valmennuskeskus, ja opistolla on pitkä historia ja laajaa osaamista lajin parista. Puitteet tarjoavat hyvät mahdollisuudet harjoitteluun kokeilijoista tenniksen huipputasolle saakka.

Vierumäeltä löytyy yhteensä 26 tenniskenttää, joista 4 on sisäkenttiä Vierumäkihallissa. (kaksi plexipave ja kaksi bolltex-kenttää). Osa ulkokentistä on kovapohjaisia, joten pelata voi myös lenkkareissa.

Lajista enemmän innostuville on sitten tarjolla monimuotoista valmennusta sekä yksilöille että ryhmille kuten yrityksille. Tasoryhmiin jaettuja tenniskursseja järjestetään myös talvisin.

Vierumäki vuokraa kenttiä ja valmentajapalveluita tennisseuroille ja kentät soveltuvat myös tenniskilpailuihin. Keskuksessa on järjestetty muun muassa ITF-junioriturnauksia ja Hangon tenniskerhon Juhannustennis.

Uuden sopimuksen todettiin sopivan erinomaisesti Vierumäen uuteen strategiaan, jonka ytimessä ovat perustehtävä ja perinteet kuten hyvin tunnettu nimi.